Korvaaminen turvallisemmilla kemikaaleilla

LaboratoriolasitEU:ssa yritykset korvaavat yhä enemmän vaarallisia kemikaaleja ja valmistusprosesseja turvallisemmilla kemikaaleilla ja ympäristöystävällisemmällä teknologialla. Korvaamisesta voi olla tuntuvaa hyötyä yritykselle itselleen, ympäristölle sekä työntekijöiden ja kuluttajien terveydelle. Se voi vaikuttaa myös huomattavan myönteisesti kiertotalouteen siirtymiseen.

Edut

On monia syitä, joiden vuoksi yritykset tai muut organisaatiot voivat pyrkiä korvaamaan jonkin kemikaalin. Ne voivat esimerkiksi haluta parantaa tuotteidensa tai valmistusprosessiensa ympäristöjalanjälkeä ja teknistä toimivuutta tai vastata asiakkaiden pyyntöihin tai lakisääteisiin vaatimuksiin. Osana näitä kehitystoimia on tärkeää pyrkiä vähentämään käytettävien aineiden aiheuttamia mahdollisia riskejä. Samanaikaisesti olisi harkittava useita korvaavia vaihtoehtoja, kuten siirtymistä vähemmän vaaralliseen kemikaaliin, vaihtoehtoista tekniikkaa tai muutosta tuotesuunnitteluun. Käytännössä menestys syntyy usein yhdistelmästä näitä toimia. Ne parantavat tuotannon tehokkuutta, vauhdittavat innovointia, auttavat yrityksiä saamaan kilpailuetua ja säästämään kustannuksia ja hyödyttävät viime kädessä ihmisten terveyttä ja ympäristöä.

Oikeudelliset vaatimukset

Tietojen kerääminen siitä, miten kemikaalit vaikuttavat ihmisten terveyteen ja ympäristöön, voi johtaa päätelmään, että aineen aiheuttamia riskejä voitaisiin pienentää.

Tämä tietämys voi itsessään kannustaa etsimään turvallisempia vaihtoehtoja, mutta EU:n lainsäädännössä voidaan kuitenkin edellyttää vaarallisimpien aineiden korvaamista.

 

Vastuuvapauslauseke

Tiedot on koottu yhteistyössä kemikaaliviraston sidosryhmien kanssa. Linkitystä ulkopuolisille verkkosivuille ei tule tulkita kemikaaliviraston erityisenä tukena. Jos etenet näistä linkeistä toisen ylläpitäjän sivustolle, sinuun sovelletaan kyseisen sivuston tietosuojaperiaatteita. Lisätietoja kolmansien osapuolten linkeistä on kemikaaliviraston oikeudellisessa huomautuksessa.

Contact

For general questions or suggestions on substitution related matters contact substitution[a]echa.europa.eu.